Tuesday, August 2, 2016

Living together now officially // Light blue 20s repro dress


Eilen vuokrasopimuksemme tässä uudessa asunnossa astui virallisesti voimaan ja juhlistimme tuoreen avopuolisoni kanssa sitä illallisella ja punaviinillä parvekkeella. Tein tuossa viikonlopun aikana "sijoituksen", joka sai miut inspiroitumaan pitkästä aikaa 20-luvusta. Kerron siitä asiasta toiste lisää. Puin illallisellemme ylle tämän 20-luvun vaaleansinisen repromekon, jonka ostin Suvi-Vintagesta heinäkuussa. Se on todella sievä mekko, joskin nuo narut vähän purkautuvat inhottavasti. Ruokailun jälkeen lähdin vielä kaupungille kavereiden kanssa metsästämään Pokémoneja tässä mekossa.. :D

Meillä on lauantaina tupaantulijaiset, ellei tule mitään muuttujia matkaan. Miulla on tämä viikko aikaa saada kämppä kondikseen, koska viimeinen lomaviikko ennen koulun alkua. Outoa palata takaisin kouluun kahden vuoden tauon jälkeen. Miehelläni loppui jo loma ja hän palasi töihin, eli kämpän laittaminen jäi nyt minun vastuulleni.

Muuten, saatan saada jo perjantaina itselleni piilolinssit! Jännittää, sillä en ole koskaan sellaisia pitänyt. Alan kyllästyä silmälaseihin, ja haluan muodonmuutosta itselleni. Mua ei todennäköisesti kukaan tunnista ilman laseja, koska en tietenkään ota niitä kuin yöksi pois päästäni (ja kuvauksien ajaksi, enkä näytä livenä samalta ku kuvissa omasta mielestäni). Tiedän näyttäväni erilaiselle ilman laseja, mutta toivottavasti en huonommassa valossa :D

(Yesterday was officially the first day that our rental contract became valid, so me and my sweetheart celebrated it with lovely dinner and red wine at our balcony. I made "an investment" last weekend, which  inspired me to dress up in 20s look. I will tell you about that later. I wore this light blue 20s repro dress which I bought from Suvi-Vintage on July. This is very sweet dress, but it needs a bit of fixing. After our dinner I headed to town to hunt Pokémons with my friends - wearing this dress.. :D

We are having a housewarming party next Saturday, unless something comes up.. I still have this week time to organize our flat. My holiday ends on Monday and I start my school on Wednesday and then I have much less time to do anything at home. It's so weird to go back to school after these past two years.

By the way, I might get my first contact lenses on Friday! I hope that they will be ready by then. I am so excited and nervous, I've never even tried them on before. I am getting tired of eyeglasses and I want to change the way I look. I bet none of my friends will recognize me without glasses because I never take them off (except when taking pictures to blogs and I look different in pictures than live). I know I will look so different without glasses, but I hope not in a bad way :D)

12 comments:

  1. Jaksan joka kerta hämmästyä miten luontevasti vaihdat vuosikymmenestä toiseen ja näytät joka kerta yhtä tyylikkäältä ja kaikkien vuosikymmenten tyyli näyttää pukevan sua aivan yhtä hyvin. Ihana asu, ja etenkin upea hattu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia kovasti! Tykkään niin paljon eri vuosikymmenistä niin en osaa pitäytyä vain yhdessä tai kahdessa :D

      Delete
  2. Sinulle sopii niin hyvin kaikki hatutkin.

    ReplyDelete
  3. Ihana asu, mekko on kaunis ja hattukin on oikein sievä. Tykkään tuonmallisista hatuista kovasti :)

    ReplyDelete
  4. I love that hat and dress! I hope life together will be fun!

    ReplyDelete
  5. Onnea avoliitosta! Olette ihania <3 Sininen on muuten jotenkin ihan sun väri, näytät upealta :)

    ReplyDelete
  6. Gorgeous dress! 1920s styles in pastel shades are so dreamy.

    Huge and very happy congratulations to you both on moving in together.

    xoxo ♥ Jessica

    ReplyDelete
  7. What a lovely shade of blue for such a pretty dress x

    ReplyDelete

Polite comments make my day!

Go raibh maith agat!

Yours sincerely,
Sara Kristiina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...