Monday, June 27, 2016

Midsummer 2016


Juhannusaattona grillailtiin, juotiin skumppaa ja mentiin katsomaan kokkoa Jokiasemalle. Tunnelma oli ihan mukava, ja valvottiin koko yö, vaikka tarkoitus oli alunperin mennä aikaisemmin nukkumaan. Olihan se ihan romanttista kulkea rakkaan kanssa aamuviiden aikaan kotia kohti auringon ollessa jo ylhäällä. Krapulaa en itselleni luojan kiitos hankkinut. Laitoin juhannuksen kunniaksi ylleni 50-luvun henkisen asun. Tämä kellohame on ensimmäiseni, ja on vaatekaapissani ollut yli 6 vuoden ajan. 

Minä en ole ikinä ollut sitä kansaa, joka lähtee mökkeilemään juhannukseksi jollain pienellä porukalla. Vaikka en kaupungissa niinikään viihdy baareissa juhannuksena, on minusta silti mukava käydä kokko katsomassa jossain julkisella paikalla, missä voi törmätä tuttuihin. Enpä tosin ole muutenkaan mökkeilyn perään. Meidän perheen kesä-asunnosta tykkään, sillä se ei ole perinteinen pikkumökki järven rannalla, vaan vanha tila navettoineen kaikkineen. Siellä on ihanan idyllistä.

(On Midsummer's eve we grilled, drank sparkling wine and went to see a bonfire to a local marina. I had a great mood and we stayed up all night, even though we were first meant to go to sleep early. Well, it was quite romantic to go back home with my love at 5am when the sun was up already. I am glad I did not get myself hangover. I wore this 1950s inspired outfit for the evening. This circle skirt is my first one, and I have had it in my wardrobe for over 6 years.

Usually people in Finland go to spend Midsummer's eve to their summer cottages, but I don't get it. I don't enjoy going to pubs and bars while staying in the city either. I just like to go to see the bonfire in some public place where I can see more familiar faces. I am not very much into summer cottages anyways. I do like our family's summer house, because it is not traditional small cottage by the lake. Our summerhouse is an old estate with barns and so on. Very idyllic.)

6 comments:

  1. voi kun kuulostaa kivalta sun juhannus :) ihania kuvia! :)

    ReplyDelete
  2. That bonfire is breathtaking! I sincerely love and appreciate that midsummer is still celebrated to such a degree in your wonderful country. I wish that it was still a bigger deal to more folks here in North America, too.

    Wishing you a sunny, fantastic summer!
    ♥ Jessica

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! What a shame that it is not celebrated in every part of the world, but everyone should at least once in a lifetime experience Finnish way of celebrating Midsummer :) magical night!

      Delete
  3. It sounds nice! I am not one for drinking, either.

    ReplyDelete
  4. I'm glad you had such a nice time. I haven't stayed up all night in years x

    ReplyDelete

Polite comments make my day!

Go raibh maith agat!

Yours sincerely,
Sara Kristiina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...