Monday, October 26, 2009

Joulua odotellessa..

Lunta oli tänään maassa. Masentava näky.. Vaikka muutama päivä sitten olikin hienon näköistä, kun lunta sateli maahan. Oli ihan nättiä, vaikka ne lensivätkin vähän väliä suoraan silmään.

Joulu on pian! En malta odottaa. Olen jo miettinyt, mitä haluan joululahjaksi. Näyttää olevan pelkkiä elokuvia ja TV-sarjojen boxeja toivelistalla. Voisi ehkä jotain monipuolisempaakin olla, mutta en vaan keksi mitään. Jouluaatto on ihana päivä, vaikka se meneekin nopeasti, mutta kuitenkin hitaasti. Ensin kaikki joululaulut, joita kaupoissa soitetaan, tekee hyvälle fiilikselle ja nauttii siitä, mutta myöhemmin koko vouhotus alkaa ärsyttämään. Etenkin ne amerikkalaiset ylipirteät jouluremputukset rassaa. Toivottavasti tänä vuonna olisi mukava joulu, ilman stressaamista siivouksesta ja lahjoista. Sanoin tänä aamuna äidille, että haluan sitten paistaa joulun aikaan pipareita! Ehkä piparkakkutalokin olisi mukavaa kyhätä...

Minulla alkaa pian englannin tunti. Tai onhan tässä vielä 45 minuuttia aikaa... Sitten täytyy mennä kirjastoon odottamaan isää, että hän pääsee kokouksesta. Ehkä löydän taas jotain mukavia elokuvia sieltä! Harmi kun en ottanut sitä listaa mukaan, johon olen kirjannut kaikki ne suomalaiset elokuvat, jotka haluan nähdä ja jotka löytyvät meidän kirjastostamme..

Monday, October 19, 2009

Pikakirjoitus vain..

Puissa on hädin tuskin enää lehtiä. On todella synkkää ulkona. Ei lainkaan syksyistä ja se ei enää kiehdo. Ei millään lailla.

Ja tuntuu kuin syysloma olisi hujahtanut hetkessä. Meni hukkaan, en kerennyt edes kirjoittaa paljoa. Pääsin kyllä kuudenteen lukuun kirjassa, mutta olisin voinut enemmänkin käyttää siihen aikaan.

Joensuussa oli ihan mukavaa. Ostin Buffyn neljännen tuotantokauden ja vanhan suomalaisen elokuvan nimeltä Vain Sinulle. Siinä näyttelee Tapio Rautavaara ja Olavi Reimas. Katsoimme sen Lauran kanssa, ja se oli mahtava! Buffyakin olen nyt katsonut ja en malta lopettaa millään.

Koulu alkoi jälleen tänään ja on tylsää. En ehdi enempää kirjoittaa nyt. Palailen.

Wednesday, October 14, 2009

Talvi saapunee pian...

Kirjoitin eilen parisen tuntia tarinaani. Olin ylpeä itsestäni, kun sain kuudetta lukua aloitettua. Nyt tosin ei ole minkäänlaista halua kirjoittaa. Ulkona on kauhea sää! Enää puuttuu vain lumipeite ja talvi on tullut. Ei ole minkäänlaista syksyn kosteutta, ja lehdet ovat miltei jo pudonneet puista, on pakkanen ja aurinko paistaa. Syksyllä pitää olla utuista ja sateista! Saa nähdä, miten pitkälle innokkuutta riittää kirjoittamiseen, kun talvi tulee lopullisesti..

Nelisen päivää enää ja sitten takaisin koulunpenkille. Stressaa koko ajatus. Tosin yksi hyvä puoli siinä on: voi panostaa pukeutumiseen, ja minähän rakastan vaatteiden valitsemista iltaisin, hiusten laittoa ja meikkausta! Etenkin kun Joensuusta varmasti nappaan mukaani kasan uusia vaatteita.

Nyt tekee mieleni siivota. On kauhea siivousvimma. Parasta kiiruhtaa siis, ennen kuin tämä halu siivota lakkaa.

Adios!

Monday, October 12, 2009

Syysloma

Katsoin koko eilisen päivän vanhoja elokuvia. Ja vihdoinkin opin nauhoittamisen salat! Huomenna täytyy nauhoittaa Valentin Vaalan elokuva "Dynamiittityttö", jossa näyttelee Lea Joutseno ja Tapio Nurkka. Ja he kuuluvat lempinäyttelijöihini. Harmi kun tänään ei tule mitään hyviä elokuvia.

Tänään aijon viettää koko päivän tietokoneen äärellä. Kirjoittelen luultavasti tarinaani, ellen sitten innostu piirtämään jotain. Onneksi viikonloppuna pääsen Joensuuhun, ja voin käydä hankkimassa erilaisia lyijykyniä piirtämistä varten. Kahdella eri kynällä ei pitkälle pötkitä.

Ulkona on kaunis sää. On todella kosteata rankan sateen jälkeen, aurinko ei paista, ja puut ovat entistä enemmän ruskaisempia. Ja nyt on syysloma, joten saan nauttia ilman stressiä tästä kauneudesta.

Thursday, October 8, 2009

Tällaista tänään

Enää yksi päivä koulua, ja pääsen ansaitulle syyslomalle. Syysloman aikana aion kirjoittaa paljon, piirtää paljon ja katsella paljon ikkunastani ulos, ihaillen sitä syysmaisemaa jälleen ja toivoen, että lumipeitettä ei tulisi loman aikana laisinkaan. Hienoa on, että pääsen viikonlopuksi Joensuuhun ja kiertämään kaikki kirpputorit. Toivottavasti teen löytöjä!

En saanut viime jakson koeviikon kokeista lainkaan hylättyjä, mikä on erinomainen asia. Olisihan ne voinut paremminkin mennä, mutta lukemiseen ei tohtinut käyttää paljon aikaa. Tämä jakso on todella helppo, sillä jos saan venäjän kurssin pois, niin minulla on viikossa yhteensä vain 16 tuntia koulua! Ja sehän sopii mainiosti.

Olen kovin innostunut nykyään vanhoista, kotimaisista elokuvista. Eritoten pidän Valentin Vaalan ja Edvin Laineen elokuvista, kuten "Jälkeen syntiinlankeemuksen" ja "Rikas tyttö". Harmittaa vain, kun Nurmeksen kirjastosta ei löydy mitään hyviä elokuvia, vaan ne pitäisi tilata tänne Lieksasta asti. Eihän se paljoa maksa, mutta vaivaa se teettää varmaan. Löysin vanhojen VHS-kasettien joukosta uuden ja vanhan version "Tuntemattomasta sotilaasta", ja aijon ne katsoa syysloman aikana. Ensi viikolla ja tänä viikonloppuna tulee paljon hyviä, vanhoja elokuvia, joten varmasti aikani menee television edessä koko loman.

Huomenna minulla on vain kolme tuntia koulua, kahdestatoista kolmeen, joten saan nukkua pitkään aamulla ja valvoa tänään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...